Blog

Meteoriitit

Ari Brozinskin kooste: Reet Tiirmaa, Väinö Puura, Alvar Soesoo, Sten Suuroja, Ari Linna

Törmääviä taivaankappaleita

Kuvassa nähdään vuonna 1984 löydetty meteoriitti ALH84001, joka putosi Antarktikselle 13 000 vuotta sitten. Meteoriitti on peräisin Marsista ja sen uskottiin sisältävän primitiivisiä fossiileja, jotka olisivat olleet merkki yli 3600 miljoonaa vuotta vanhasta elämästä Marsin pinnalla. Kuva: NASA/JPL.

Aurinkokunnan planeettojen varhaishetket ovat olleet täynnä katastrofeja, jotka ovat aiheutuneet taivaankappaleiden keskinäisistä törmäyksistä. Aurinkokunnan alkuhetkiä seuranneen rauhallisemman, 4,5 miljardia vuotta kestäneen, kehityksen aikana pienemmät – asteroidien, komeettojen, meteoridien ja kosmisen pölyn aiheuttamat – törmäykset ovat olleet melko tavallisia. Jos planeetoilla on heikosti kehittynyt ilma- ja vesikehä, kuten Kuulla ja Merkuriuksella, impakteissa syntyy maljan mallisia kraattereita ja laajoja kakkuvuokaa muistuttavia painanteita, joissa on isostaattisesti ylös kohonnut keskuskohouma. Monet näistä piirteistä ovat peräisin 3-4 miljardin vuoden takaa. Hyvin kehittynyt ilma- ja vesikehä hidastaa useimpia niihin ajautuvia taivaankappaleita, ja vain suurimmat kappaleet voivat säilyttää niillä avaruudessa olleen kosmisen nopeutensa putoamispaikalle asti; iskeytymishetkellä niiden liike-energia vapautuu räjähdyksenä, mikä johtaa murskaantuneiden, shokkimetamorfoosin läpikäyneiden kivien ja meteoriittikraatterien syntyyn.

Lue lisää

Lumipallomaa

Ari Brozinski, Teemu Karlsson

Jääkausi ylitse muiden

Maapallon historiaan on mahtunut lukuisia jääkausia. Niistä viimeisin eli Veiksel päättyi 11 590 vuotta sitten Holoseeniin (nykyaikaan) Baltian jääjärven muuttuessa Yoldianmereksi. Veiksel ulottui laajimmillaan Saksaan Hampurin alueelle, Puolaan, Baltian maihin sekä aina Venäjälle Moskovan tienoille saakka. Veiksel kuitenkin kalpenee laajuudessa suurimmille jääkausille, joiden mittasuhteet olivat niin valtavat, että ne luultavasti vuorasivat koko planeettamme, niin meret kuin mantereet, paksuun jäiseen kerrokseen.

Lue lisää

Deformaatio

Carita Äärelä

1. Mitä deformaatio tarkoittaa?

Deformaatio tarkoittaa geologiassa kivien muodon, paikan ja asennon muuttumista. Deformaatiossa kivien alkuperäinen rakenne muuttuu ja niihin syntyy uusia geologisia rakenteita, kuten rakoilua, siirroksia, poimuja, lineaatioita ja liuskeisuutta. Deformaation aiheuttamat muutokset voivat näkyä myös mikroskooppisessa mittakaavassa (kuva 1).

Kuva 1. Kiven liuskeisuutta (pystyasentoinen) leikkaava pieni hauras siirros (ylävasen-alaoikea) mikroskooppisessa mittakaavassa. Kuva: P. Skyttä.
Lue lisää

Rakennegeologinen tutkimus ja rakenteiden kolmiulotteisuus

Carita Äärelä

1. Mitä rakennegeologia on ja mihin sitä tarvitaan?

Rakennegeologia tutkii kallioperän geologisia rakenteita ja niiden kolmiulotteista esiintymistä kallioperässä. Kivissä esiintyviä rakenteita ovat esimerkiksi siirrokset, raot, poimut, lineaatiot ja liuskeisuus. Rakenteet muodostuvat litosfäärilaattojen liikkeistä johtuvien kallioperän heterogeenisten jännitystilojen seurauksena. Kallioperän jännitystila aiheuttaa kivien alkuperäisten rakenteiden muuttumista eli kivet deformoituvat. Rakenteita esiintyy monessa mittakaavassa vaihdellen millimetrin kokoisista useiden kilometrien laajuisiin rakenteisiin. Tarkasteltavana saattaa siis olla yksittäisestä kivestä tehty ohuthie, laaja kallioalue tai vaikkapa usean eri valtion alueelle ulottuva vuorijono. Geometrisen analyysin lisäksi, rakennegeologisen tutkimuksen avulla voidaan selvittää tietyn alueen kallioperän rakenne-evoluutiota. Yhdistelemällä eri alueista saatua tietoa, voidaan selvittää laajemmin maankuoren syntyä ja kehitystä.

Lue lisää

Jalokivet ja ihminen

Mikko Turunen

Jalokivien historiaa

Meripihkaa.

Jalokivien työstämisestä ja käyttämisestä on varhaisia merkkejä ainakin 7000 vuoden takaa. Arkeologiset löydöt osoittavat, että jo mesoliittisella kivikaudella (ajanjakso n. 8000-5000 eKr.) ihmisillä oli kiinnostusta jalokiviin. Ensimmäisiä ihmisen käyttämiä jalokiviä olivat ametisti, vuorikide, meripihka, jade, jaspis, korallit, lapislatsuli, helmet, serpentiini, smaragdi ja turkoosi. Kivikaudella ihmisen luonnontieteellinen tietämys oli nykyistä paljon vähäisempää ja toimia verhosi salaperäisyyden ja yliluonnollisuuden verho. Jalokiviä käytettiinkin amuletteina ja talismaneina, ne suojasivat pahoilta hengiltä ja takasivat hyvien henkien suosion. Niiden uskottiin pitävän pahan loitolla ja tuovan kantajalleen terveyttä ja onnea. Jalokiviä on saatettu käyttää myös arkisiin askareisiin ihan vaan niiden muuta kivimateriaalia suuremman kovuutensa vuoksi.

Lue lisää

Proterotsooiset fossiilit

Anu Hakala

Proterotsooiset fossiilit ovat mikroskooppisen pieniä kivien sisällä eivätkä siten silmin havaittavia. Tällaisia ovat Tervolan dolomiitin syanobakteerit (ikä n. 2000 miljoonaa vuotta) (kuva 1) ja Muhoksen savikiven akritarkit (ikä n. 1200 miljoonaa vuotta). Lauhanvuoren hiekkakivestä on löydetty n. 600 miljoonaa vuotta sitten eläneiden matomaisten eläinten ryömimisjälkiä (kuva 2). Kuvassa 3 on esitetty Suomen fossiileja sisältävät proterotsooiset muodostumat.

Lue lisää

Jalokivien ominaisuudet

Mikko Turunen

Samat ominaisuudet kuin muillakin mineraaleilla

Suurin osa jalokivistä on mineraaleja, joten suurimmalla osalla niistä on samat ominaisuudet kuin muillakin mineraaleilla (katso myös: Mineraalien ominaisuudet ). Eloperäisten muodostumien (meripihka, korallit, helmet, norsunluu) ominaisuudet käsitellään enimmäkseen niitä esittelevillä sivuilla.

Tällä sivulla esitellään jalokivien ominaisuuksista vain ne, joita ei esitellä mineraalien ominaisuuksien yhteydessä sekä ne, joita on tässä syytä täsmentää jalokivien osalta.

Lue lisää
Back To Top