Astenosfääri ja litosfääri
Ari Brozinski
Astenosfääri
Kemiallisen jaon (ydin, vaippa ja kuori) lisäksi on maapallo luokiteltu astenosfääriin ja litosfääriin. Astenosfääri edustaa sitä vaipan osaa, joka alkaa 100—150km syvyydessä jatkuen aina 350km syvyyteen, joskin tarkkaa rajaa on hankala määrittää. Astenosfäärille on tunnusomaista, että sen rakenne on kohtalaisen pehmeä ja että se kykenee ”virtaamaan” fysikaalisten voimien vaikuttaessa siihen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että materiaali yli sadan kilometrin syvyydessä olisi vielä sulassa tilassa (kuten astenosfäärin alapuolella), vaan sen olomuotoa voi verrata vaikka huonosti tehtyyn hyytelöön: se ei ole juoksevaa kuin vesi, mutta se pysyy kuitenkin lusikassa (lisäksi huonosti tehtyyn hyytelöön upotettu kirsikka vajoaa vähitellen sen alaosiin). Pehmeästä olomuodostaan johtuen virtaa astenosfääri hitaasti, noin 10-15cm vuodessa.
Nuori Maa
Ari Brozinski
Maahan hyökättiin!
Haadeisen kauden alussa 4,6 miljardia vuotta sitten Maa ei ollut rauhallinen sininen planeetta, jollaisena sen nykyisin tunnemme. Merta tai edes kiinteää maata ei ollut olemassa sillä planeettamme oli hyökkäyksen kohteena!
Johdatus sedimenttikiviin
Olav Eklund
Maan pinnalla olevat kalliot ja kivet ovat alttiina maapallon ilma- ja vesikehän, korkeuserojen, kasvillisuuden ja eliökunnan suorille ja välillisille vaikutuksille. Kivien fysikaalinen rapautuminen (kallioperän ja kivien rikkoutuminen) ja kallioperän eroosio (kuluminen) ovat näiden vaikutusten seurauksista ilmeisimpiä. Kallioperän rapautuminen tuottaa kiviä, soraa, hiekkaa ja savea, jotka kerrostuvat uudelleen muodostaen sedimenttikerrostumia.
Johdatus Etelä-Suomen kallioperään
Olav Eklund Suomen kallioperä on vanhaa Jokaisessa kivessä, oli kyseessä irtokivi tai kiinteä kallioperä, on säilöttynä osa maapallon historiaa. Raahe…
Laattatektoniikka
Ari Brozinski
Benjamin Franklin litosfäärilaattojen jäljillä
Ajatus laattatektoniikasta ei ole uusi. Vaikka laattatektoninen teoria on muovautunut nykyiseen asuunsa 1900-luvun aikana, on litosfäärilaatoista ja niiden alaisesta vaipasta on spekuloitu jo 1700-luvulla. Benjamin Franklin kirjoitti 22. syyskuuta vuonna 1782 ranskalaiselle geologille, Abbè Soulavielle seuraavasti: ”…todisteita, joiden valossa näytti siltä, että saaren pinta oli kääntynyt ympäri. Jotkin osat olivat painuneet merenpinnan alapuolelle, kun taas toiset, pintaa alempana olleet rakenteet, olivat kohonneet ylös.” Franklin jatkaa: ”Tämänkaltaiset muutokset maapallomme pinnalla eivät todennäköisesti tapahtuisi, jos maa olisi kiinteä ytimeen asti. Siispä kuvittelen, että maan sisempi osa voisi koostua nesteestä, joka on tiheämpää ja, jolla on suurempi painovoima kuin millään kiinteällä aineella, johon olemme tutustuneet. Siksi kiinteä aine voisi uida tämän nesteen päällä tai sen sisässä. Edellisen perusteella maapallon pinta olisi kuori, joka voi haljeta palasiin ja joutua tämän nesteen aiheuttamien väkivaltaisten liikkeiden siirtämäksi.
Maan supermantereet
Ari Brozinski
Supermantereita on Maan historian aikana ollut kolme. Pangea (n. 500 miljoonaa vuotta sitten), Rodinia (n. 1000 miljoonaa vuotta sitten) ja Columbia (n. 1900 miljoonaa vuotta sitten). Vaikka mantereiden rekonstruointi kuulostaakin helpolta (vrt. ruukunpalasten sovittaminen yhteen ) on se käytännössä kuitenkin hankaa sillä tiedot yli miljardin vuoden ikäisistä mantereista ovat puutteellisia. Lisäksi Rodiniaa vanhempien supermantereiden olemassa olosta on vain epäsuoria todisteita.
Harjut ja Salpausselät
Anu Hakala
Jäätiköstä virtaava vesi koostui jäätikön sulamisvesistä sekä jäätikön reunavyöhykkeen sadevesistä ja lumen sulamisvesistä. Ne kulkeutuivat jäätikön pohjaosiin erilaisten pystykuilujen ja -rakojen kautta.
Mineraalit A-Ö
Lisätietoja ja mineraaleja löytyy Kai Hytösen kirjasta Suomen Mineraalit (Geologian tutkimuskeskuksen julkaisu, e-kirja). Mineraalilistan kirjoittanut Mikko Turunen, täydentänyt Teemu Karlsson
