Itämeren historia

Anu Hakala, Teemu Karlsson, Joonas Virtasalo

Itämeren historia kytkeytyy suoraan viimeisen jääkauden päättymiseen ja sitä seuranneisiin nopeisiin ympäristömuutoksiin. Kun paksu mannerjää alkoi vetäytyä noin 18 000 vuotta sitten, alueelle syntyi ensin laaja makean veden Baltian jääjärvi. Sen jälkeen sulamisvesien avauduttua meriyhteyksille vesi muuttui murtovedeksi Yoldianmereksi, kunnes meriyhteydet jälleen sulkeutuivat ja muodostui makeavetinen Ancylusjärvi. Maan kohoaminen ja myöhemmät merenpinnan muutokset avasivat lopulta pysyvät yhteydet Atlanttiin, jolloin kehittyivät Littorina-meri ja myöhemmin nykyinen Itämeri. Näiden vaiheiden vuorottelu kuvaa, miten jää, vesi ja maankohoaminen muovasivat Itämeren altaan ja loivat pohjan sen nykyiselle luontaiselle ja geologiselle kokonaisuudelle.

Itämeren vaiheita

Alla on esitetty Itämeren historian vaiheita Marjatta Koiviston vuonna 2004 ilmestyneen ”Jääkaudet” -kirjan mukaan. Eri kirjallisuudessa saattaa esiintyä erilaisia ikiä Itämeren vaiheille. Yhtenä syynä on, että hiili-14 -ajoitukseen perustuvia ikiä ei aina ole korjattu vastaamaan kalenterivuosia. Korjatut iät ilmoitetaan yleensä muodossa ”cal BP”. Toinen Itämeren vaiheisiin liittyvä epätarkkuutta aiheuttava tekijä on, että niillä ei ole täsmällisiä stratigrafisia rajoja, jolloin niiden ajoittaminen on hankalaa. Esimerkiksi Yoldiavaiheessa suolaista vettä tunkeutui Itämeren altaaseen hyvin hitaasti ja lähinnä Etelä/Keski-Ruotsiin avautuneiden salmien läheisyyteen. Itämeren vaiheiden nimeämistä on nykyään mietitty kriittisesti, sillä hyvän tieteellisen käytännön mukaan termejä, joille ei voida antaa täsmällistä määritelmää, ei tulisi käyttää. Esimerkiksi Jääkaudet-kirja  ja sitä vanhemmat julkaisut ovat nykyään (vuonna 2020) jo vanhentuneita lähteitä.

Baltian jääjärvi

Baltian jääjärvi oli valtameren pinnan yläpuolelle patoutunut makeavetinen vesiallas. Se laski valtamereen Tanskan salmien kautta. Sitä mukaan kuin jäätikön reuna perääntyi Etelä-Ruotsissa, Baltian jääjärvi peitti yhä suuremman alueen ja ulottui vähitellen myös Suomenlahdelle ja Laatokalle.

Mannerjäätikön reunan eteen kerrostuivat lopulta Salpausselät, joiden deltatasanteiden avulla on määritelty Baltian jääjärven vedenpinnan korkeudet.

Itämeren historiassa Baltian jääjärvi -vaihe päättyi noin 11 600 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö suli Billingenin vuoren alueelta Keski- Ruotsissa Vättern-järven länsipuolella ja jääjärven pinta laski lyhyessä ajassa lähes 30 metriä valtameren pinnan tasoon.

Itämeren historian suolainen Yoldiavaihe

Yhteys valtamereen laajeni mannerjäätikön reunan perääntyessä Keski-Ruotsissa pohjoisemmaksi. Aikavälillä 11 600 ja 10 600 vuotta sitten Itämeren altaan vedenpinta oli suunnilleen samassa tasossa kuin valtameren pinta, minkä ansiosta suolaista vettä pääsi ajoittain tunkeutumaan Itämeren altaaseen. Runsas sulamisvesien vapautuminen sulavasta mannerjäätiköstä kuitenkin esti suolaista vettä tunkeutumasta kovinkaan pitkälle. Käytännössä suolainen vaikutus tapahtui 11 300 – 11 000 vuotta sitten ja oli rajoittunut eteläiseen Keski-Ruotsiin lähelle Billingenin vuoren luona ollutta meriyhteyttä. Vaihetta on aiemmin kutsuttu Yoldiamereksi, mutta käytännössä Itämeri oli edelleen hyvin järvimäinen. Baltian jääjärven aikana oli Itämeren piirissä kerrostunut yksinomaan lustosavea, mutta Yoldiavaiheen aikana jäätikön reunan ollessa kauempana, kerrostui lähinnä homogeenista savea.

Ancylusjärvi

Ancylusjärvi-vaihe alkoi noin 10 600 vuotta sitten, jolloin meriyhteys Keski-Ruotsissa kohosi valtamerenpinnan yläpuolelle. Kuroutumisen seurauksena Itämeren alueella tapahtui transgressiota (vedenpinnan suhteellista nousua) suunnilleen Tukholma-Helsinki -linjan eteläpuolella, mutta tästä pohjoiseen maankohoaminen ylitti vedenpinnan kohoamisnopeuden eikä transgressiota tapahtunut. Varsin pian, eli noin 10 500 vuotta sitten avautui uusi eli nykyinen meriyhteys Tanskan salmiin, minkä seurauksena vedenpinta Itämeren altaassa laski hitaasti noin 5 m. Noin 8 100 vuotta sitten valtameren suolaista vettä alkoi hitaasti tunkeutua Itämeren altaaseen valtamerten glasioeustaattisen pinnankohoamisen seurauksena. Ancylusjärvivaiheen loppu oli todennäköisesti suolaisempi kuin Yoldiavaihe / ”Yoldiameri”.

Litorinameri ja Itämeri

Valtameren pinnan noustessa suolaista vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämereen. Suolaisemman vaiheen alkua on kutsuttu Litorinamereksi. Litorinameren pohjalle kerrostui liejusavia ja simpukka- ja kotilolöydöt osoittavat veden olleen nykyistä suolaisempaa. Noin 7 600 vuotta sitten edelleen jatkuva valtameren pinnan kohoaminen ja hitaasti voimistuva meriveden tunkeutuminen Itämeren altaaseen johtivat lopulta Itämeren vesimassan kerrostuneisuuteen, jossa oli halokliinin alapuolinen (vähähappinen) tiheämpi vesikerros ja halokliinin yläpuolinen makeampi vesikerros. Itämeren nykyinen murtovesivaihe oli alkanut. Valtameren pinnan nousu aiheutti Etelä-Suomessa enimmillään noin 2 m transgression, mutta maankohoamisen nopeus ylitti transgression 6000 vuotta sitten mennessä, minkä jälkeen Suomen alue on ollut regressiivinen. Esimerkiksi Saksassa ja Puolassa ollaan nykyisin transgression puolella. Myös suolaisuus oli voimakkainta noin 6000-3000 vuotta sitten, minä jälkeen se on vähentynyt Tanskan salmien (vielä) kohottua.

Piirrokset: Matti Saarnisto, Olli Sallasmaa ja Harri Kutvonen, GTK

Lähteet

Koivisto, Marjatta (päätoimittaja): Jääkaudet. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3