Skip to content

Suomen suurin smaragdi tunnistettiin 40 vuotta löytymisen jälkeen

GTK:n lehdistötiedote

Kauhajoen smaragdi. Pituus 6,5 senttimetriä. Kuvassa kiteestä näkyy 3 cm pitkä osa. Kuva: Jouko Ranua, GTK.

Suomesta tunnetaan yli sata koru- ja jalokiviesiintymää. Vuosittain löytyy myös kokonaan uusia. Suomesta tunnetaan enemmän korukiviesiintymiä kuin muista Pohjoismaista, mikä johtuu suurimmaksi osaksi tuhansista kiviharrastajista sekä kivinäytteitä tutkivista asiantuntijoista. Lisäksi monet jalokiviä sisältävät lohkarelöydöt osoittavat, että kallioesiintymiä on yhä myös löytymättä.

Nyt tunnistettu smaragdinäyte on löytynyt Kauhajoelta 1970-luvun lopulla. Löytäjä Lauri Ojanen tunnettiin innokkaana malminetsijänä. Hänen löytämässään jalkapallon kokoisessa pegmatiittilohkareessa oli kiinni vihreä jaloberyllikide, joka on pituudeltaan 6,5 senttimetriä ja leveydeltään noin yksi sentti. Tähän mennessä Suomesta ei ole löydetty näin suurta smaragdia. Smaragdiksi luokiteltua jaloberylliä on aikaisemmin löydetty vain Lapista, Vuotson alueelta lohkareesta, jonka sisältämät vihreät kiteet olivat 0,5 mm paksuja ja pisimmät kiteet sentin pituisia.

Kauhajoen vihreä jaloberylli tunnistettiin smaragdiksi keväällä 2018 siinä olevien hivenainepitoisuuksien perusteella sekä läpinäkyvyyden ja laadun arvioinnilla. Kidettä tutkittiin jalokivimikroskoopin avulla, röntgenfluoresenssianalysaattorilla sekä ramanspektroskoopilla. Kide on kauniin, smaragdille tyypillisen vihreän värinen, ja siinä on läpikuultavia alueita.

Smaragdilöydöstä kertova artikkeli löytyy Tampereen Kivikerhon Mineralia-lehden numerosta 2/2018: http://www.tampereenkivikerho.fi/index.php/mineralia

Suomen koru- ja jalokivistä lisää Suomen korukivet-kirjassa, joka löytyy GTK:n Hakku-palvelusta: http://tupa.gtk.fi/julkaisu/erikoisjulkaisu/ej_098.pdf

Lisätietoja: GTK

Back To Top