Maankohoaminen ja vesistöjen muutokset
Anu Hakala
Meren rantaviivan siirtyminen ja sisämaan vesistöjen muutokset johtuvat maankohoamisesta. Koska maankohoaminen on Perämeren alueella noin 90 cm sadassa vuodessa ja kaakkoisessa Suomessa alle 20 cm samassa ajassa, kallistuu Suomen maankamara vähitellen kohti kaakkoa. Tämä aiheuttaa järvien altaiden kallistumisen.
Jääkauden jälkeisenä aikana järvien vedenpinta on altaiden kaakkoisosissa noussut ja luoteisissa osissa vetäytynyt. Esimerkiksi Saimaan ja Päijänteen vesistöissä kallistuminen on johtanut uusien purkautumisreittien syntymiseen. Kymijoki syntyi noin 7000 vuotta sitten ja Saimaan vedet mursivat Vuoksenniskalla uuden, kaakkoisen uoman noin 5 700 vuotta sitten.
Pohjanmaan joet virtaavat pääosin luodetta kohden. Kun maa kohoaa luoteen puolella nopeammin, jokien virtaus hidastuu ja tulvariski kasvaa.
Suurin osa Suomea on kohonnut Itämerestä eri aikoina jääkauden lopulla ja sen jälkeen. Vain Itä- ja Pohjois-Suomessa on laajoja vedenkoskemattomia alueita (vihreä, yllä oleva kuva), jossa toisaalta on ollut laajojakin jääjärviä (tumma sininen).
”Tässä me uimme lapsina”, sanoo isoisä jälkikasvulleen tiheässä Perämeren rantalepikossa
Maankohoamisen syynä on kolme kilometriä paksu mannerjäätikkö, joka painoi maankuorta alaspäin. Painuman on laskettu olleen suurimmillaan noin 1000 metriä syvä. Kun jäätikkö oheni, maankuori alkoi palautua entiseen muotoonsa.
Pohjanlahden ympäristössä ylimmän rannan rantamerkkejä tavataan Suomessa korkeimmillaan noin 220 metriä nykyisen merenpinnan tason yläpuolella. On arvioitu, että Perämeri muuttuu järveksi noin 2000 vuoden kuluttua, kun Merenkurkun noin 20 metrin syvyydessä olevat kynnykset kohoavat merenpinnan yläpuolelle. Maankohoamista on jäljellä arviolta 100-150 metriä.
