Korukiven hionta

Hiontaan sopiva materiaali

Kovuus

Epidootti.Akaatti.Läpinäkyviä kiviä.Jaspis.Erilaisia kvartseja.Lapis latsuli.Sinikvartsi.Raita-akaattiJalo- ja korukivimateriaalin tulee olla kyllin kovaa kestääkseen särkymättä hionnan eri vaiheet sekä jatkuvan käytön koruna. Koruihin käytettävän kiven tulisi aina olla ainakin kovuutta 7 tai sitä kovempaa, sillä vain kovat kivet kestävät koruissa himmenemättä. Lähes poikkeuksetta voitaisiinkin sanoa, että mitä kovempi kivi, sitä parempi kiilto. On olemassa joitakin pehmeitä kiviä, joihin saadaan hyvä kiilto, mutta ne ovat herkkiä naarmuttumaan käytössä. Ilmassa leijuva kvartsipöly kuluttaa vähitellen pehmeiden kivien kiillotetun pinnan himmeäksi. Jos koruksi aiottu kivi on erityisen kaunis, voidaan hionta tehdä myös pehmeämmästä kivestä. Tällainen kivihän on esimerkiksi kotimainen spektroliitti.

Kauneus

Toinen tärkeä ominaisuus on materiaalin kauneus. Tähän vaikuttavat monet ulkonäköön liittyvät seikat ja henkilökohtaiset mieltymykset. Kiven on oltava väreiltään miellyttävä, mahdollisesti jopa läpinäkyvä jolloin sen loisto tulee parhaiten esille. Myös kovuuteen osittain liittyvä kiilto on osa kauneutta. Kauneuteen liittyvät myös henkilökohtaiset mieltymykset kuten mahdollinen oma suosikkikivi, kiveen liittyvä tunnearvo, erikoinen löytöpaikka, tietty käyttötarkoitus ym.

Käyttötarkoitus

Kiveä valittaessa pitääkin miettiä ensimmäisenä sen lopullinen käyttötarkoitus ettei esimerkiksi hiottaisi sormukseen liian pehmeää kiveä. Kivessä voi olla myös joitakin optisia ominaisuuksia, jotka on huomioitava kiven muotoa ja hionnan korkeutta suunniteltaessa. Tällaisia ominaisuuksia ovat läpinäkyvyys ja läpinäkymättömyys, läpikuultavuus sekä valon heijastuminen (spektroliitti).

Kiven mekaaniset ominaisuudet

Edellämainittujen ominaisuuksien ohella hiojan tulee kiinnittää huomiota kiven lohkeavuuteen. Esimerkiksi spektroliitti on herkkä lohkeamaan ja työ voi mennä pilalle, mikäli sitä painetaan liian voimakkaasti laikkaa vasten tai sahataan huonolla sahalla. Etevästä lohkeavuudesta voi olla hyötyäkin, sillä lohkomalla voi nopeasti ja vaivattomasti pienentää mineraalin.

Kiven huokoisuus ja joidenkin pehmeiden mineraalien aiheuttamat sulkeumat voivat vaikuttaa lopputulosta huonontavasti. Lähellä kiven omaa kovuutta olevat toisen mineraalin tai kivilajin sulkeumat voivat antaa lopputulokseen kauniin vaikutelman. Esimerkiksi kvartsikiteet kirjomaasälvässä ovat lähellä maasälvän kovuutta ja käyttäytyvät hiottaessa hyvin samankaltaisesti kuin maasälpäkin.

Jos hiottavaksi aiotussa kivessä nähdään silmämääräisesti halkeamia, ei siitä kohdasta kannata lähteä hiomaan. Kivi voi lohjeta halkeaman kohdalta tai halkeama voi täyttyä kiillotusaineesta, jolloin lopputulos ei ole halutun kaltainen. Kotimaiset kvartsit sisältävät pieniä hiushalkeamia, jotka kuuluvat kiven ominaisuuksiin, eikä siitä ole mahdollista löytää halkeamatonta kohtaa. Kvartsi ei kuitenkaan lohkea helposti, jolloin hionta tällaisista kohdista on kuitenkin mahdollista.

Varsinaisia jalokiviä esiintyy Suomessa harvoin, mutta harrastajille tärkeitä korukiviä on runsaasti. Tässä alempana esitellään joitakin tavallisimpia korukiviksi soveltuvia kotimaisia mineraaleja ja mukaan on otettu joitakin ulkomaisiakin mineraaleja, koska niiden saatavuus on viime vuosina huomattavasti helpottunut. Jotkut kivilajit soveltuvat myös loistavasti hiontamateriaaliksi.