Kasvillisuuden kehitys

Kasvillisuuden kehitys

Viimeisen jäätiköitymisen loppuvaiheessa koko Suomen alue oli mannerjään peitossa. Nykyiset metsät ovat tulosta vaiheittaisesta kehityksestä, joka alkoi mannerjään perääntyessä. Kasvit tulivat pääasiassa idästä, kuivaa maata myöten leviten. Luultavasti monet puulajit levisivät maahamme pian jään peräännyttyä, mutta pystyivät yleistymään vasta, kun olosuhteet olivat niille suotuisat. Puista ensin yleistyi koivu (tieteellinen nimi Betula), n. 11500 vuotta sitten, sitten yleistyi mänty (Pinus), n. 10 500 vuotta sitten, ja viimeisenä kuusi (Picea), n. 6000–3500 vuotta sitten.

Siitepölyjä valomikroskoopissa 400-kertaisella suurennoksella nähtynä. Ylhäältä vasemmalta: mänty, jalava, leppä, koivu, tammi ja pähkinäpensas. Kuvat: Kaarina Sarmaja-Korjonen.Metsien ja muun kasvillisuuden historiaa tutkitaan siitepölyanalyysin ja kasvimakrofossiilianalyysin avulla: Kasvit tuottavat hyvin paljon siitepölyä ja ilmasta niitä laskeutuu kaikkialle. Niitä on kerrostunut ajan kuluessa esim. järvien pohjakerrostumiin ja soiden turpeisiin, missä ne säilyvät tuhansia vuosia. Eri kasvien siitepölyjen suhteellisia osuuksia vertailemalla voidaan päätellä, millaisia muutoksia tutkimusalueen kasvillisuudessa on tapahtunut menneisyydessä. Suomessa on siitepölyanalyysillä hyvin pitkät perinteet ja koko maan metsien kehitys tunnetaan varsin hyvin.

Jääkauden loppuessa n. 11 500 vuotta sitten mannerjään reuna sijaitsi Salpausselillä, joiden eteläpuolella Suomi oli lähes kokonaan veden peitossa. Vain Itä-Suomessa oli joitakin korkeita kuivina pysyneitä huippuja, joilla oli ollut kasvillisuutta jo jääkauden loppuaikoina. Näillä paikoilla oli silloin puutonta heinä- ja ruohotundraa, jolla kasvoi mm. marunaa, savikkaa, ja ruusukasvien heimon lajeja, esim. Lapinvuokkoa.

Ilmaston lämmetessä mannerjää perääntyi ripeästi ja veden pinta Itämeren altaassa laski yhtäkkiä roimasti paljastaen yhä lisää kuivaa, karua, moreenivoittoista maata, jolle levisi nopeasti kasvillisuutta. Heinät, sarat, ruohot ja kanervat muokkasivat kasvualustaa sopivammaksi uusille tulokkaille, joista koivu yleistyi ensimmäisenä ja valloitti Etelä-Suomen n. 11500 vuotta sitten. Lappiin se ehti vasta tuhat vuotta myöhemmin.

Siitepölyvyöhykkeet ja siitepölyjen suhteellinen osuus jääkauden jälkeisenä aikana eri osissa Suomea (Donnerin (1971) ja Hyvärisen (1972) mukaan). Siitepölyt kuvastavat lajien suhteellista, ei absoluuttista, osuutta: esim. männyn osuus on suurempi siitepölystössä kuin alueen kasvillisuudessa. Piirros: Anu Hakala.Mänty seurasi koivua ja otti valtapuulajin aseman Etelä-Suomessa n. 10 500 vuotta sitten, eli samaan aikaan koivun saapuessa Lappiin. Sinne mänty ehti jälleen tuhat vuotta myöhemmin.

Männyn kanssa Etelä-Suomeen levisi lehtipuita: leppää, pähkinäpensasta, jalavaa ja tammea. Viimeisenä saapui lehmus, joka yleistyi noin7000 vuotta sitten. Kovin pohjoiseen eivät jalot lehtipuut kyenneet leviämään edes jääkauden jälkeisen ajan lämpimimpänä jaksona n. 8000–4500 vuotta sitten; leppä sen sijaan levisi nopeasti myös Pohjois-Suomeen. Lämpökaudella monilla kasveilla oli huomattavasti nykyistä laajempi levinneisyysalue, mm. mäntymetsät peittivät koko Suomen alueen pohjoisinta Lappia myöten, ehkä lukunottamatta korkeimpia tunturin huippuja.

Suotuisa ilmaston kehitys katkesi n. 5000–4500 vuotta sitten ja ilmasto alkoi muuttua viileämpään ja kosteampaan suuntaan. Soistuminen lisääntyi ja maaperä vähitellen köyhtyi. Olosuhteet olivat muuttuneet kuuselle suotuisiksi ja se alkoi levitä idästä n. 6000 vuotta sitten ja valloitti lähes koko maan, saapuen länsirannikolle n. 3500 vuotta sitten. Etelässä mänty yleistyi, mutta Lapissa sen levinneisyyden pohjoisraja valui etelämmäksi ilmaston viiletessä.

Lähteet

Tämän tekstin lähteinä käytettiin:

Donner, J. 1971. Towards a stratigraphical division of the Finnisha Quaternary. Comment. Physico-Math., Soc. Sci Fennica 41: 281-305

Hyvärinen, H. 1972. Flandrian regional pollen assemglage from northernmost Fennoscandia. Fennia 142.