Baltian jääjärvi oli valtameren pinnan yläpuolelle patoutunut makeavetinen vesiallas. Se laski valtamereen Tanskan salmien kautta. Sitä mukaan kuin jäätikön reuna perääntyi Etelä-Ruotsissa, Baltian jääjärvi peitti yhä suuremman alueen ja ulottui vähitellen myös Suomenlahdelle ja Laatokalle.


Mannerjäätikön reunan eteen kerrostuivat lopulta Salpausselät, joiden deltatasanteiden avulla on määritelty Baltian jääjärven vedenpinnan korkeudet.
Salpausselät jatkeineen sekä Sisä-Suomen reunamudostuma.

Baltian jääjärvi -vaihe päättyi noin 11 500 vuotta sitten, kun mannerjäätikkö suli Billingenin vuoren alueelta Keski- Ruotsissa Vättern-järven länsipuolella ja jääjärven pinta laski lyhyessä ajassa lähes 30 metriä valtameren pinnan tasoon.

Yhteys valtamereen laajeni mannerjäätikön reunan perääntyessä Keski-Ruotsissa pohjoisemmaksi. Samalla valtameren suolainen vesi pääsi tunkeutumaan Itämereen. Alkoi Itämeren ensimmäinen merivaihe jääkauden jälkeen. Tätä vaihetta 11 590–10 800 vuotta sitten on kutsuttu Yoldiamereksi. Baltian jääjärven aikana oli Itämeren piirissä kerrostunut yksinomaan lustosavea, mutta Yoldiameren aikana kerrostui ensin lustosavea ja sitten homogeenista savea.

Jäätikön reunan asema Etelä-Suomessa n. 11 000 vuotta sitten Yoldia artica -simpukka, jonka mukaan vaihe on saanut nimensä. Kuva: Jyrki Alkio

Ancylusjärvi

Jäätikön hävitessä Itämeren altaasta kohosi Billingenin salmen kynnys maankohoamisen vaikutuksesta merenpinnan yläpuolelle ja yhteys valtamereen katkesi. Noin 10 800 vuotta sitten patoutunutta järveä kutsutaan Ancylusjärveksi, jonka alkuvaiheessa vielä osa Fennoskandiaa oli jäätikön peitossa. Tornionlaakso vapautui Suomen alueista viimeksi jäätiköstä noin 10 000 vuotta sitten. Korkeimmillaan Ancylusjärven pinta oli hieman yli 10 000 vuotta sitten ennen kuin sen lasku-uoma siirtyi tulvan seurauksena Tanskan salmiin. Vedenpinta laski nopeasti koko Ancylusjärven piirissä. Samanaikaisesti valtameren pinta nousi, ja noin 9 000 vuotta sitten syntyi Tanskan salmien kautta suora yhteys valtamerestä Itämereen, jossa alkoi heikko- suolainen Litorinameren Mastogloiamerivaihe.

Suomi Anculysjärvi-vaiheen aikana. Ancylus fluviatilis -kotilo, jonka mukaan vaihe on saanut nimensä.

Litorinameri

Valtameren pinnan noustessa suolaista vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämereen. Alkoi Litorinameren aika noin 9000 vuotta sitten. Litorinameren pohjalle kerrostui liejusavia ja simpukka- ja kotilolöydöt osoittavat veden olleen nykyistä suolaisempaa. Valtamerenpinnan nousu oli niin nopeaa, että maankohoamisalueen reunaosissa, mm. Kaakkois-Suomen rannikolla Helsingistä itään vedenpinta nousi nopeammin kuin maa kohosi eli tapahtui transgressiota. On arvioitu, että valta- merenpinta saavutti korkeimman tasonsa ehkä pari metriä nykyistä pintaa ylempänä – noin 8000–7000 vuotta sitten, minkä jälkeen se on vähitellen laskenut nykyiseen tasoonsa. Itämeren suolapitoisuus on myös vähentynyt valtameriyhteyden Tanskan salmien kautta madaltuessa. Suomen rannikolla on vedenpinta maankohoamisen vuoksi näennäisesti laskenut paljon enemmän.