Benjamin Franklin litosfäärilaattojen jäljillä

Ajatus laattatektoniikasta ei ole uusi. Vaikka laattatektoninen teoria on muovautunut nykyiseen asuunsa 1900-luvun aikana, on litosfäärilaatoista ja niiden alaisesta vaipasta on spekuloitu jo 1700-luvulla. Benjamin Franklin kirjoitti 22. syyskuuta vuonna 1782 ranskalaiselle geologille, Abbè Soulavielle seuraavasti: ”...todisteita, joiden valossa näytti siltä, että saaren pinta oli kääntynyt ympäri. Jotkin osat olivat painuneet merenpinnan alapuolelle, kun taas toiset, pintaa alempana olleet rakenteet, olivat kohonneet ylös.” Franklin jatkaa: ”Tämänkaltaiset muutokset maapallomme pinnalla eivät todennäköisesti tapahtuisi, jos maa olisi kiinteä ytimeen asti. Siispä kuvittelen, että maan sisempi osa voisi koostua nesteestä, joka on tiheämpää ja, jolla on suurempi painovoima kuin millään kiinteällä aineella, johon olemme tutustuneet. Siksi kiinteä aine voisi uida tämän nesteen päällä tai sen sisässä. Edellisen perusteella maapallon pinta olisi kuori, joka voi haljeta palasiin ja joutua tämän nesteen aiheuttamien väkivaltaisten liikkeiden siirtämäksi.”

Wegener keksii mantereiden vaeltamisen

Ajatuksen mantereiden vaeltamisesta esitti ensi kertaa Alfred Wegener kirjassaan ”Die Entstehung der Kontinente und Ozeane” vuonna 1912 (Wegener 1929). Omien sanojensa mukaan Wegener keksi ajatuksen mantereiden liikkeistä tutkiessaan maailmankarttaa vuonna 1910, jolloin hän huomasi Atlantin valtamerta reunustavien mantereiden rantaviivojen olevan yhdenmukaisia.

Asia unohtui vuoteen 1911 asti, jolloin Wegener sai sattumalta käsiinsä kirjan, joka käsitteli Brasilian ja Afrikan maayhteyttä paleontologian valossa. Kirjan innoittama hän aloitti tutkimuksen ja piti ensimmäisen esitelmänsä (Die Herausbildung der Großformen der Erdrinde (Kontinente und Ozeane) auf Geophysikalischer Grundlage) aiheesta 6. tammikuuta 1912. Tätä seurasi toinen esitelmä (Horizontalverschiebungen der Kontinente) 10. tammikuuta ja lopulta ensimmäiset julkaisut myöhemmin samana vuonna.

Kehitellessään teoriaansa Wegener käytti apunaan geodesian, geofysiikan, geologian, paleontologian, eläinmaantieteen, kasvimaantieteen ja ilmastotutkimuksen asiantuntijoita. Wegener mainitsi, että hänen tutkimustaan hidastivat Gröönlannin ylitys ja palvelu sotavoimissa.

Wilson kuvaa modernin laattatektoniikan

Modernin laattatektoniikan isänä pidetään kanadalaista geofyysikkoa John Tuzo Wilsonia, joka esitteli laattatektonisen teoriansa vuonna 1965. Siinä hän esitti, että laattamosaiikissa mantereet liikkuvat, valtamerten keskiselänteillä tapahtuu laattojen erkanemista ja, että on olemassa subduktio- ja transformivyöhykkeitä. Samana vuonna hän esitteli myös teorian valtamerten synnystä ja umpeutumisesta. Tähän teoriaan viitataan yleisesti nk. Wilsonin syklinä.