Kun kaksi laattaa liikkuu toisiaan kohti, tapahtuu konvergenttia liikettä. Konvergentin liikkeen myötä laatat törmäävät. Törmäyksen yhteydessä voi toinen laatta painua toisen alle eli subduktoitua tai vaihtoehtoisesti laatat kääntyvät ylöspäin. Törmäystilanteessa toinen laatoista on merellinen.

Subduktiossa yksi kahdesta laatasta painuu toisen alle niiden kohdatessa. Jos laatoista toinen on mantereellinen ja toinen merellinen, painuu merellinen laatta mantereellisen alle. Tämä johtuu siitä, että niillä on eri tiheys ja merellinen laatta on raskaampi.  Subduktio on hidas prosessi, sillä merellinen litosfääri ”uppoaa” vain 10—15 cm vuodessa.

Mantereellinen laatta ei kykene subduktoitumaan, sillä se ei ole riittävän tiheä. Näin ollen se jää kellumaan astenosfäärin päälle.  Subduktiosta johtuen merellinen kuori maapallolla on korkeintaan 200 miljoonaa vuotta vanhaa, kun taas mantereellisen kuoren ikä voi olla jopa 3.9 miljardia vuotta.

Subduktion edetessä  alas matkaava laatta ”hiertää” itseään toista laattaa vasten, jolloin syntyy maanjäristyksiä. Maanjäristysten keskukset sijaitsevat painuvan laatan yläosassa, jota nimitetään Wadati—Benioff-vyöhykkeeksi.  Järistykset tapahtuvat lähellä maan pintaa tai alempana kuoressa. Lähellä pintaa tapahtuvat järistykset ovat erittäin tuhoisia.

Konvergentti laatta-asetelma on nähtävissä esim. Etelä-Amerikan länsirannikolla, jossa Nazcan laatta ja Etelä-Amerikan laatta kohtaavat.  Rannikolla mantereellisen laatan puolella kohoavat Andit ja heti niiden vieressä rannikon läheisyydessä on syvänmeren vajoama.

Mantereellisen—merellisen laatan törmäyksen lisäksi tapahtuu myös merellisten laattojen keskinäistä törmäystä. Tällöin tuloksena on pitkä ja verrattain kapea sekä hyvin syvä vajoama, kuten esimerkiksi Mariaanien hautavajoama Tyynellä valtamerellä (syvyys yli 10 km). Kylmän litosfäärin painuessa alas, vapautuu siitä paineen kasvaessa vettä, joka noustessaan aiheuttaa vaipan sulamista ja tuottaa saarikaaria (kaareutunut vulkaanisten saarten ketju) merenpohjaan vajoaman taakse.

Mannerten törmäyksessä subduktio ei tule kyseeseen, koska molemmat laatat ovat keveitä, eivätkä näin ollen kykene painumaan toistensa alle kohti astenosfääriä. Tästä johtuen mantereellisilla törmäysvyöhykkeillä tapahtuu poimuvuoristojen syntymistä. Yleisesti tällaisesta tapahtumasta käytetään nimitystä orogenia. Seisminen toiminta on niin laaja-alaista, ettei yksittäisiä maanjäristyksen alkamiskohtia voida erottaa. Esimerkki mannerten törmäyksestä on Himalaja, jossa Intian, Australian ja Euraasian laatat törmäävät. Orogenia voidaan jakaa törmäysorogeniaan ja akkretationaariseen orogeniaan (engl. accretionary orogen). Törmäysorogeniassa mantereet törmäävät muodostaen vuorijonoja, kuten Alpit tai Himalajan. Akkretationaarisessa orogeniassa saarikaaret ja akkretaatioprismat kerääntyvät yhteen.