Litosfääri muodostuu laskutavasta riippuen kolmestatoista 100—150 km paksusta mannerlaatasta, jotka liikkuvat astenosfäärin päällä 1—15 cm nopeudella vuodessa. Suuria laattoja on kuusi: Tyynenmeren, Euraasian, Antarktiksen, Indo-Australian, Amerikan ja Afrikan laatat. Useimmat laatat koostuvat sekä mantereellisesta että merellisestä kuoresta. Laattojen liikkuessa niiden keskiosat pysyvät suurelta osin jäykkinä ja koskemattomina, mutta niiden reunoilla tapahtuu törmäyksessä deformaatiota eli halkeilua, liukumista, taipumista, venymistä ja pehmenemistä.

Koska laatat ovat jatkuvassa liikkeessä (liikkeitä kontrolloivat litosfäärin ja astenosfäärin keskinäiset liikehdinnät ja litosfäärin paksuus sekä tiheys, niiden paikat vaihtelevat. Maapallo on siis alati jatkuvan muutoksen kohteena. Laattatektoniikka tutkii edellä mainittuja ilmiöitä. Lisäksi laattatektoniikka pyrkii selvittämään, minkälaisissa olosuhteissa kivet ovat syntyneet ja miten ne ovat muovautuneet.

Laattojen törmätessä tapahtuu maanjäristyksiä.

Maanjäristyksiä tapahtuu laattojen törmätessä toisiinsa. Maanjäristyksen fokus (engl. hypocenter) on siinä kohdassa, missä toisiinsa törmäävät laatat hiertävät ja epikeskus (engl. epicenter) ilmaisee tätä pistettä maan päällä. Maanjäristykset eivät tietenkään tapahdu sattumanvaraisesti, vaan suurin osa niistä sijoittuu nk. maanjäristysvöille (engl. earthquake belts), jotka sijaitsevat laattojen reunoilla.

Geologiassa määritellään kolme erilaista mannerlaattojen reunatyyppiä, jotka perustuvat laattojen keskinäisiin liikkeisiin. Reunaa, jossa laatat erkanevat toisistaan kutsutaan divergentiksi (engl. divergent boundary), reunaa, jossa laatat liikkuvat toisiaan kohti konvergentiksi reunaksi (engl. convergent boundary) ja reunaa, missä laatat liikkuvat sivuttain toisiinsa nähden, transformiseksi rajaksi (engl. transfer boundary).

Laattojen liikkeet ja niiden selkokieliset nimitykset:

    Divergentti liike = erkaneminen
    Konvergentti liike = läheneminen
    Transforminen liike = sivuttainen