Eemistä veikseliin

Eem

Eem-meri. Harri Kutvonen/Jukka-Pekka Palmu, GTK.Viimeisin lämmin ns. interglasiaaliaika oli Eem-vaihe noin 115 000–130 000 vuotta sitten. Eem-meri, ennen viimeistä Veiksel-jääkautta ollut merivaihe Itämeren altaassa, peitti Suomen rannikkoalueet. Fennoskandia oli Eem-interglasiaalin aikana osan aikaa saari; leveät salmet nykyisten Tanskan salmien sekä Laatokan ja Äänisen kohdalla yhdistivät Itämeren valtamereen.

Veiksel

Viimeisin jäätiköitymisvaihe, Veiksel, alkoi noin 115 000 vuotta sitten. Varhais-Veikselin jäätiköityminen ulottui Suomessa Lappiin. Tämän jälkeen ilmasto vaihteli, kunnes noin 75 000 vuotta sitten alkoi Keski-Veikselin jäätiköityminen, jonka peitossa eteläinen Suomi oli 65 000– 55 000 vuotta sitten. Myöhemmin Keski-Veikselin aikana suurin osa eteläisintäkin Suomea oli jäätön. Koko Suomi peittyi mannerjäätikön alle noin 30 000–25 000 vuotta sitten ja laajimmillaan Veiksel-vaiheen lopussa noin 20 000 vuotta sitten jäätikkö ulottui Berliinin eteläpuolelle ja idässä Pietarin ja Moskovan puoliväliin.

  Jäätikön ulottuneisuus. Kuva: Jukka-Pekka Palmu/GTK.

Veikselin kylmimmän vaiheen jälkeen lämpeneminen ja jäätikön perääntyminen alkoivat noin 17 000 vuotta sitten ja noin 15 000 vuotta sitten sulaminen ja perääntyminen olivat erityisen nopeita. Jääkausi näytti päättyneen noin 12 700 vuotta sitten, kun tapahtui äkillinen käänne. Jääkautinen kylmyys palasi ja jäätikön perääntyminen pysähtyi. Tämä vaihe oli nimeltään Nuorempi Dryas ja se päättyi 11 500 vuotta sitten. Tällöin katsotaan jääkauden päättyneen. Tämän kylmän vaiheen aikana syntyivät I ja II Salpausselkä. Tämän jälkeen mannerjäätikön sulaminen ja jään reunan perääntyminen jatkuivat, kunnes noin 9 000 vuotta sitten jäätikön viimeiset rippeet sulivat pois pohjoisessa Ruotsissa.